Mulla oli pitkään oma identiteetti, omat arvot ja mielipiteet ihan hukassa. Etsin itseni ulkopuolelta muista ihmisistä ja asioista merkkejä, joiden pohjalta tunnustelin, mitä mieltä mun pitäisi olla itsestäni tai mitä mieltä pitäisi olla mistäkin, etten vaan tehnyt itsestäni mitään numeroa. Jopa keinussa hoettiin “varo! hui! varovasti!” Opin, ettei omaan kehoon saatika muihin ole luottamista. 

Jonain päivänä syttyi lamppu mun päässä. Tajusin yhdistävän tekijän näille ajanjaksoille, jolloin vertailin itseäni muihin ja doomscrollasin eniten. Yhdistävä tekijä? Olin hukassa itseni kanssa. Pahasti. Big time.

Et voi tulla elinvoimaiseksi, terveeksi, hyvinvoivaksi ihmiseksi, jos sinun minäkäsitys kertoo edelleen tarinaa siitä, ettet ole arvokas tai riittävä, ja muiden tarpeiden tulee mennä aina sun omiesi edelle.

Täydellisyys on aina vain yhden klikkauksen päässä. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Puuttuu enää se yksi tuote, yksi kauneusoperaatio. Luvataan itselle, että sen jälkeen kaikki on täydellistä, kauneus on saavutettu ja itsetunto on pysyvästi koholla.