10 oivallusta 11 vuoden hyvinvointimatkalta, osa 1
Rakastan listojen laatimista, joten päätin nyt toteuttaa ihan 10 listattua asiaa, miksi välillä hommat sakkaa ja millaisia ahaa-elämyksiä mulle on tullut tässä 11 vuotta kestäneen hyvinvointimatkan varrella (11 vuotta sitten aloitin siis salitreenit ja muutenkin löysin edes jotain rotia elämäntapoihin).
Aloitetaan.
1. Ei "MITEN" vaan "MIKSI"
Niin kauan kun keskityt hyvinvoinnissa hiomaan Exceleitä minttiin ja keskityt epäoleelliseen nippelitietoon, on tulokset vähän nihkeät. Tiedetään kyllä, mitä tehdä ja tasan tarkkaan tiedetäänkin, mutta kas kun ei tiedetä miksi niitä asioita tehdään. Ja kun ei ole sitä bensaa liekkeihin, mikä sut saa pomppaamaan sängystä ylös syksyn pimeinäkin aikoina, niin eihän mistään tule mitään.
Vasta kun oot löytänyt vastauksen kysymykseen MIKSI, tajuat, että sun ei tarvitse enää sen kummemmin psyykata itseäsi huolehtimaan omasta hyvinvoinnistasi. Ja riittävä vastaus kysymykseen MIKSI ei ole esim. "haluan näyttää hyvältä", vaan kuori se sisin sieltä ytimestä esiin.
Voit ajatella olevasi tässä asiassa vähän kuin sipuli. Ensin sieltä tulee ne egoistiset syyt esiin, halu näyttää hyvältä, olla menestyvä/hyväksytty/kuulua joukkoon, mutta kun kuorii niitä kerroksia lisää ja lisää, niin löydät juuri sen syyn, joka sytyttää sun päässä jonkun langan.
Ja varoitan: sieltä ei sitten ole enää taakse katsomista.
Kenties sun MIKSI on se, että oot parempi puoliso/vanhempi/ystävä ihmisille ympärilläsi, kun oot huolehtinut ensin itsesi kuntoon. Pystyt keskittymään paremmin asiaan kuin asiaan, olet enemmän läsnä henkisesti, opit arvostamaan pieniä asioita ja pystyt hallitsemaan omaa mieltäsi paremmin kuin ennen. Et enää tee asioita sillä ajatuksella, mitä hyödyt asian X tekemisestä, vaan alat tekemään asioita, koska oikeasti nautit siitä mitä teet.
2. Harva on niin edistynyt mitä luulee
Aika moni ajattelee, että salille tarvitaan 5-6 -jakoista ohjelmaa tuloksien saavuttamiseen ja että juuri sinä olet se erityistapaus, joka vaatii kalliita lisäravinteita käyttöön nähdäkseen kehitystä fysiikassaan.
Sitä tuppaa jotenkin miettimään näitä asioita ihan liian monimutkaista kautta. Lähdetään monesti ensin liikkeelle sieltä hifistelystä ja jostain epäkkäiden erikoistekniikoista, kun oikeasti pitäisi ensin keskittyä niihin typerän yksinkertaiselta vaikuttaviin asioihin. Vähemmän on enemmän.
Oon huomannut tämän minimalistisuuden ja yksinkertaistamisen toimivan treenaamisessa ja myös siinä, mitä kaikkea tavaraa tulee kotiin hamstrattua. Perustreenaaja pärjää hyvin ilman vetoremmejä, nostovöitä, satojen eurojen lisäravinnevarastoja ja superfoodeja.
Puhumattakaan treenivälineistä ja -puitteista. Treenasin pitkään yhdellä Helsingin monipuolisimmista saleista, mistä löytyi vekottimia joka lähtöön ja mulla kesti noin 3 kuukautta ennen kuin olin oikeasti perillä siitä, mitä kaikkia välineitä sieltä löytyikään. Se oli sellainen huvipuisto – kaikkea löytyi ja vielä vähän enemmän.
Mutta sitten siirryin valmentajaksi ja kun treenasin valmennustyöpaikan kuntosalilla, huomasin, että ihan hyvin sitä tulee toimeen perusvälineillä. Mä oon vähän sellainen, että jos ympärillä on olosuhteet kuin Linnanmäellä konsanaan, niin tekee mieli tehdä vähän kaikkea. Vaikka paras on keskittyä perusasioihin ja viilata niitä loputtomiin.
Kun asioita tehdään oikeasti pitkäjänteisesti ja pidetään se kuuluisa kärsivällisyys mukana, niin perusjamppa saa kehitystä aika pitkälle jo ihan perustekemisellä, 1-2 -jakoisella treeniohjelmalla ja kotiruokaa syömällä. Hifistellä voi alkuun vaikka unen optimoinnissa (tähän asiaan oikein iso kannustus), mutta voitaisiin kyllä jättää pois se pään hakkaaminen seinään muiden asioiden osalta.
3. Koskaan ei saa pysähtyä, eikä tyytyä vähempään mitä ansaitsee
Tärkeintä hyvän olon tavoittelussa on pitää tietynlainen vauhti yllä koko ajan. Usein tulee pysähdys tekemiseen, kun vaikka iskee päälle sairastelukierre, jonka jälkeen salille ei enää palata ja jäädään asumaan sohvalle. Vauhti hyytyy ja sieltä on aina koko ajan vaikeampi lähteä uudestaan eteenpäin. Ryömi, konttaa, kävele, kunhan pysyt liikkeessä.
"Jos minulta kysytään, niin jatkumoajattelu on yksi väkevän elämän avaimista. Sen sisäistäminen vie aikaa, koska se ei anna mustavalkoisia joko-tai-vastauksia.
Mutta kun sisäistät ajattelutavan, se antaa sinulle kamppailulajitermejä käyttääkseni ruskean vyön elämässä. Et ole enää aloittelija, joka menee paniikkiin, jos tilanne poikkeaa suunnitellusta. Olet polttanut näppisi useasti, ja tuhansien toistojen kautta selkäytimeesi on iskostunut fiksu tapa toimia vaihtuvissa tilanteissa."
– Joni Jaakkola (Väkevä Elämä)
Jokainen tietää sanonnan ”liian hyvää ollakseen totta”, eikö? Meidät opetetaan pienestä pitäen karttamaan kaikkea, mikä kuulostaa liian täydelliseltä ja pelkäämään sellaista hekumallista fiilistä, koska täällä Suomessa normalisoidaan kädenlämpöistä elämää ja itsensä pienentämistä.
Aina varoitellaan, että ei tuon kyllä noin hyvältä pitäisi tuntua. Joku on nyt varmasti pielessä. Kyllä täällä on jossain koira haudattuna, ei tällainen energiataso ja voittoputki voi kauaa jatkua. Öö, tai sitten voi?
Tai sitten unohdetaan miettimään, että ”itku pitkästä ilosta” eikä koskaan ymmärretä nauttia niistä pienistä(kin) voitonhetkistä ja itsensä ylittämisistä. Vaikka just niistä hetkistä se onnikin koostuu.
Ei monella ole hajuakaan siitä, miten elinvoimaiselta ja energiseltä olon PITÄISI tuntua. Omasta itsestään pitää oikeasti tehdä prioriteetti. Vasta sen jälkeen voi olla hyvä ihminen myös muita kohtaan. Ja oppii myös pikkuhiljaa ymmärtämään, ettei muiden onnistumiset ja menestys ole itseltä millään tavalla pois.
4. Aina ei huvita, ei edes joka kerta
Ajattelin ennen, että sitten kun saliharjoittelusta saa rutiinin itselleen, niin ei enää ikinä tarvitse kamppailla motivaatio-ongelmien tai väsymyksen kanssa. No, kyllä sitä edelleen löytää itsensä prokrastinoimasta salille lähdön kanssa. Jos mulla ei olisi kellotettu mun päivän menoja ja treenejä kalenteriin, niin helposti sitä jäisi tuntikaupalla tekemään jotain täysin hyödytöntä ja jumittamaan paikalleen. Mun heikkouteni on jäädä selailemaan kännykällä jotain hauskoja memejä Instagramista, mutta viekö sellainen puuha elämässä eteenpäin? Ei.
Kokemuksen kautta oon vaan oppinut, että jos jää odottamaan sitä motivaation tunnetta, niin vuoden sisään livahtaa aika monta laiskottelupäivää. Joskus kyse on vaan siitä, että ilmaantuu paikalle — eli menee sinne salille. Loppu hoituu itsestään. Harvoin mua napostelee hirveästi myöskään siivouksen aloittaminen, mutta silti se tulee jossain kohtaa tehdyksi. Eihän elämässä ole pakko kuin kuolla ja maksaa veroja, mutta joskus on vaan hoidettava asiat alta pois myös niinä hetkinä, kun tekisit mieluusti jotain sillä hetkellä hauskempaa.
Täytyy pitää se iso kuva mielessä koko ajan. Ja muistaa, että yleensä just ne ”ei-huvita-nyt”-treenit on loppujen lopuksi kaikista parhaita… miksiköhän? Mene ja tiedä.
5. Kokonaisuudessaan elämänhallinta kääntyy vahvaan nousuun liikunnan myötä
Säännöllisen treenaamisen myötä opin olemaan kärsivällisempi. Pitkäjänteisempi. Kaikkea ei enää tarvitse saada heti nyt, mahdollisimman vähällä vaivalla. Toista se oli ennen!
Kaiken lisäksi treenaaminen on tuonut seesteisyyttä omaan luonteeseen ja toimintatapoihin. Jos ennen nousi raivot nollasta sataan pienistäkin vastoinkäymisistä, niin nyt huomaa varsinkin treenipäivinä, että pinna ei ole niin kireällä koko ajan.
Homma kääntyy kyllä päälaelleen, kun passiivisia päiviä alkaa kertyä eetteriin useampi… enkä pidä siitä passiivis-aggressiivisesta asenteesta yhtään. Joten välttelen sitä treenaamalla aktiivisesti. Moni sanoo olevansa kiukkuinen nälkäisenä. Mulla se sama fiilis tulee myös treenaamattomuudesta. Oon vähän pohtinut, että onkohan anonyymit keskustelupalstoille oksentelevat ihmiset vaan endorfiinien puutteessa? Oon ihan tosissani.
Psst… sua saattaisi kiinnostaa myös:
10 oivallusta 11 vuoden hyvinvointimatkalta, osa 2
7 kohdan checklist kehittävään treeniin
