Onko muiden vuorokaudessa 32 tuntia?
Kysyn tätä itseltäni lähes joka päivä, kun avaan somen.
Oon potenut sitä enemmän syvää riittämättömyyden tunnetta, mitä enemmän kulutan somea. Riittämättömyyttä äitinä, naisena, puolisona, työntekijänä, lapsena, sisaruksena.
Vuorokausi sisältää 24 tuntia ja se tuntuu olevan yhtä kilpa-ajoa koko ajan. Taistelua tyylimyllyjä vastaan, metatyötä metatyönperään. Muistetaan hei kuitenkin huolehtia itsestämme! :) Jaa, missä välissä?
Oon aina miettinyt, mihin mulla meni kaikki se vapaa-aika ennen lapsia? Silloinkin olo tuntui tosi kiireiseltä. Kai se on sitten vaan aina läsnä — se on asenne, joka on omaksuttu meidän systeemiin vaan automaationa yhteiskunnan normien perusteella. Kapitalistinen oravanpyörä ja silleen.
Sosiaalinen media antaa kuvan, että muiden päivään sisältyy kaikki tästä listasta;
voittajien tunti 5-6, herätään meditoimaan ja joogaamaan ennen kuin pikkupirpanat herää
tehdään iloisesti hymyillen rentouttavat kasvorutiinit ja gua shat ja kuivaharjaukset aamuin illoin
mennään aamukävelylle, koska aamuaurinko vaikuttaa positiivisesti vuorokausirytmiin!!
ollaan töissä 100% teholla 8-9 tuntia (kaikki ateriat on tottakai valmistettu sunnuntaina koko tulevalle viikolle)
käydään kasvohoidossa, HIFU-hoidossa, mani-pedissä, suihkurusketuksessa ja kampaajalla
ollaan läsnä lapsille monta tuntia päivässä leikkien puupalikoilla ja retkeillen luonnossa
hilpastaan salille tekemään päivän treenit ja nopeasti vaan samalla viedään lapset harrastuksiin
käydään työpäivän jälkeen vielä mielenterveyskävelyllä kehittäviä podcasteja kuunnellen
opetetaan lapselle uusia motorisia taitoja
kehitetään itseään ammatillisesti, edistäen jotain sivubisnestä illalla tai lisäkouluttautuen
vietetään romanttinen treffi-ilta puolison kanssa, kun lapset on menneet nukkumaan
reflektoidaan kulunutta päivää ja täytetään kiitollisuuspäiväkirjaa
iltameditaatio
luetaan kirjaa illalla kynttilänvalossa ennen nukkumaan menoa
suunnitellaan seuraava päivä valmiiksi
nukutaan levollisesti 8 tuntia
Ja tämä kaikki vuorokauden aikana. Mun hermoston taistele-pakene-tila aktivoituu välittömästi tästä listasta. Sanokaa nyt, etten ole ainut, joka saa tämän kuvan somesta?
“Se on vaan asenteesta kiinni”
Valmentajana mun perspektiivi on laajentunut äitiyden myötä, koska ei se tekeminen aina ole kiinni tahdonvoimasta tai asenteesta. Kyllä ne olosuhteet vaan vaikuttaa. Jos vaikka taloudellinen tilanne on vaakalaudalla, niin onhan sellaisissa olosuhteissa aika haastavaa tuntea inspiraatiota ja seesteisyyttä. Jos illat on pelkkää lasten harrastuksiin kuskaamista ja taksikuskina toimimista, niin onhan se nyt vaikea mahduttaa salitreeni sinne väliin.
Kaikkea ei kuitenkaan voi tehdä hyvinvoinnin kustannuksella, muuten poltetaan kynttilää molemmista päistä. Olisin aiemmin valmentajana näissä tilanteissa miettinyt, että “no sitten vaan herää aikaisemmin, että ehtii tekemään sen treenin” :D Puhumattakaan, jos on yksinhuoltaja, tai puoliso on vuorotyössä tai matkoilla paljon. Apua.
Sä et voi panostaa 100% samaan aikaan urakehitykseen, terveyteen ja perheeseen. Se ei vaan ole mahdollista — ainakaan ilman täysipäiväistä lastenhoitajaa, kokkia, talouden- ja kodinhoitajaa.
Voiko oppia tuntemaan iloa jäädessään paitsi asioista?
Luin vuoden alussa Oliver Burkemanin teoksen “4000 Weeks: Time Management for Mortals” ja nyökyttelin koko kirjan ajan sitä tahtia, että kyllä oli niskat pumpissa sen jälkeen. Siinä puhuttiin esimerkiksi siitä, miten tärkeää elämässä ois löytää JOMO (Joy Of Missing Out) ja keskittyä just siihen, mihin valitsee keskittyä.
Kun ihmisellä on liikaa vaihtoehtoja ja loputon määrä ovia, mitä vois avata, niin iskee ahdistus. Analysis paralysis. Lopulta ei tehdä mitään, selataan vaan somea ja ahdistutaan. Olisi niin paljon vaihtoehtoja, mitä voisi tehdä, mitä voisi aloittaa, mistä voisi olla hyötyä tai pikavoittoja tarjolla.
Kun teet sen valinnan, mitä ikinä päätätkin priorisoida, niin pysy siinä päätöksessä, älä kuikuile vieraisiin pöytiin. Kastele sitä sun omaa nurmikkoa, niin alat ehkä löytää vihreämpää ruohoa sieltä omaltakin tontilta. Äläkä luovuta ensimmäisen parin viikon jälkeen. Joskus tulokset vie helvetin kauan, että ne alkaa tuntua ja näkyä jossain.
Tehokkuus on ansa
Kun saat siivottua sen työpöydän ja järjesteltyä kaikki sähköpostit luetuiksi, niin aina jostain pingahtaa uusi notifikaatio. Kun saat kaikki pyykit viikattua, aina tulee lisää. Saat tehtyä projektin loppuun ja sulle annetaan uusi, kun sait ahkerana edellisen niin tehokkaasti valmiiksi. Ja sähän hoidat, eiks je!
Kysyntä ja ulkomaailman vaatimukset kasvaa tasan sitä tahtia, kun saat raivattua edellisiltä tehtäviltä tilaa. Mitä tehokkaampi oot, sitä enemmän sulla on aikaa katsoa ympärille ja nähdä niitä seuraavia mahdollisia työmaita. Ei maailma ole koskaan valmis. Helposti tehdään sataa projektia samaan aikaan ja suhataan sinne tänne, koska ajatellaan, että sen jälkeen saadaan vaan rötvätä sohvalla ja levätä! Mutta oho, kello olikin jo 3 yöllä ja piti mennä nukkumaan.
Sitten kostovalvotaan ja otetaan ne päivän aikana menetetyt tunnit itselle takaisin, koska oma aika on tärkeää! Huomenna voi vähän kaduttaa…
Kysy itseltäsi pitkin päivää, kaventaako joku valinta sun elämänmaisemaa, vai laajentaako se sitä? Yleensä se asia, mikä lyhyellä aikavälillä laajentaa sitä (halpaa dopamiinia on tarjolla kaikkialla), on pitkällä aikavälillä kuitenkin se ratkaisu, joka nimenomaan kaventaa sun elämänlaatua ja syö sun sielua päivä päivältä enemmän.
Keskitytään oleelliseen
Mulla on ikävä aikaa ennen somea, kun ei tiedetty paremmista elämistä, tehtiin vaan omaa juttua ja piti mennä johonkin kirjastoon, jos halusi oppia uutta tai lukea vaihtoehtoisista tavoista elää. Mutta ei auta, eteenpäin on mentävä.
Pakko vaan valita elämässä ne ei-neuvoteltavissa olevat asiat, keskittyä niiden edistämiseen. Löydät omasi, kun laiminlyöt jonkun osa-alueen ja sen seurauksena lähtee muutkin asiat elämässä luisumaan alamäkeen dominoefektin lailla. Omalla kohdallani tähän kuuluu nykyään meditaatiohetket ja säännöllinen treeni — ilman niitä olisin kuin kala kuivalla maalla. Sekä todella huono äiti ja puoliso.
