Ennakointi vs. reagointi — kun arki yllättää!
Sitä kuulee sanottavan, että arki pääsi yllättämään. Ihan puskista tuli tämä ja tämä homma, niin sitten ne salitreenit jäi tekemättä ja lounas syömättä. Miten siinä nyt niin taas kävi?
Suunnitteletko viikon kulkua? Miten varaudut yllättäviin arjen tilanteisiin?
Mitä veikkaat — kuinka pieleen seuraava viikkosi voi mennä, jos olet viimeistään sunnuntai-illan ratoksi merkannut kalenteriisi:
tulevan viikon treenit
sumplinut aikataulusi ainakin osapuilleen niin, että sinne jää riittävästi aikaa uneen ja palauttaviin hetkiin
miettinyt, mitä tulet syömään tulevalla viikolla missäkin välissä?
Jälkimmäiseen viitaten, yleensä välipalat tuppaavat tuottamaan eniten päänvaivaa. Töissä ei mahdollisesti ole kylmäsäilytystä tarjolla, tai ”ei ole aikaa” syödä lounastauon ja työpäivän päättymisen välissä mitään.
Treenit ja syömiset harvoin menevät nappiin, jos viikko aloitetaan ”katsotaan nyt jos jotakin ehtis jossain välissä” -mentaliteetilla
Itse oon ainakin kokenut erittäin päteväksi sen, että treeneihin suhtautuu samalla vakavuudella kuin sovittuihin tapaamisiin. Jos se lukee viikkokalenterissa, se toteutetaan. Ainoastaan kalenterin tyhjille ruudukoille saa buukata muita menoja.
Tietenkään koskaan ei voi ennustaa, miten asiat tulevat menemään just pilkuntarkkuudella. Mutta todennäköisyyttä voit lisätä huimasti.
Vaikka arki löisi avokämmenellä poskelle, niin hätäratkaisuiden ollessa valmiiksi mietittynä, et koskaan päädy sormi suussa miettimään ”miten tässä nyt näin kävi”.
Sen sijaan pystytkin vetämään hihasta jonkun ässän ja päädyt muuttamaan toivottomalta näyttäneen tilanteen ainakin siedettävämmäksi ennakointisi ansiosta. Kelpo diili.
Mitä sellaista voisit tehdä tänään, jotta huomenna kaikki kertoimet onnistumiseen olisi sun puolella?
Proaktiivinen eli ennakoiva elämäntapa on ihan väistämättä vähän lempeämpi keino viettää arkea, kuin reaktiivinen, joka on sitä jatkuvaa tulipalojen sammuttelua.
Arjessa et mitenkään pysty kontrolloimaan kaikkea (se on sääli), mutta kun opettelet oikeasti tuntemaan itsesi läpikotaisin ja ymmärtämään, miten toimit erinäisissä tilanteissa, niin osaat suunnitella parempia toimintatapoja jatkoon.
Mikä on muuttuvissa elämäntilanteissa ja arjen kiireissä juuri se oleellisin asia, joka pitää sun hyvinvointia yllä?
Unen priorisointi, ateriarytmistä kiinni pitäminen, sosiaalisten suhteiden vaaliminen? Mikä on sun ei-neuvoteltavissa-oleva hyvinvointiteko?
Esimerkki ennakoimisesta. Alat tuntea salitreeneissä satunnaisesti olkapäissä vihlovaa kipua, joka pakottaa sut muuttamaan treeniäsi lennosta ja rajoittaa arkeasi jonkun verran.
Kannattaako sun silloin…
ennakoida, ja varata aika osaavalle fysioterapeutille, tai ottaa vihdoinkin kalenterista aikaa sille unholaan jääneelle kehonhuollolle
vai
lakaista ko. ongelma maton alle → jatkaa treeniä entiseen malliin ja odottaa, että olkapääsi aiheuttaa myöhemmin isompaa vahinkoa — rajoittaen treeniäsi/arkeasi vieläkin enemmän?
On nihkeää raivata ruuhkavuosina tyhjästä lisäaikaa kehonhuollolle tai selvittää kärsivällisesti yllättävien olkapääkipujen syytä.
Mutta vielä nihkeämpää on joutua pitämään pidempi breikki, jos menet huolimattoman liikkeen seurauksena murjomaan olkapääsi kovemminkin.
Yllättävä urheiluvamma puolestaan syö aikaasi siltä, mikä olis ollut tavoitteidesi kannalta oleellista. Koko homma olisi tässä tapauksessa ollut ennaltaehkäistävissä, eikö vain?
Hetkessä eläminen ja spontaanius on ihailtavia piirteitä noin yleisellä tasolla elämässä. Hyvinvoinnin peruspilareista kun on kyse, niin hedonismi kääntyy helposti itseä vastaan.
Kun eteesi tulee haastavia tilanteita, tai jos tuntuu siltä, ettei suoriutumiskapasiteetti riitä kaikkeen, mitä sulla on käsillä — kysy itseltäsi seuraavat tarkennukset;
Kuka tekee?
Mitä tehdään?
Milloin tehdään?
Miten edistytään?
Pikkuhiljaa ennakointia opettelemalla huomaat aika äkkiä muuttuvasi oman elämäsi supersankariksi.
Psst… sua saattaisi kiinnostaa myös:
