Kun et pidä peilikuvastasi kireässäkään fysiikassa
Saliurani alkuvaiheessa 2013 alkaen treenasin aivan hulluna. Löysin siihen niin suuren kipinän heti kertaheitolla, että melkein asuin salilla. En kyllä siinä vaiheessa tehnyt sitä enää niinkään pakosta, vaan oikeasti nautin siitä. Olisin voinut julistaa mun uutta innostusta kattojen päältä koko kaupungille.
Koska olen sellainen ihminen, että innostun täysillä tai en ollenkaan, niin se oli menoa sitten samantien — minähän opin kultaisen keskitien yleensä kantapään kautta!
Mutta hei, eikös sitä sanota, että ”en ole ikinä mokannut, olen vain löytänyt 578524 tapaa, jotka eivät toimi”.
Saatat katsoa itseäsi yksinkertaisesti väärien lasien läpi
Kun pää ei hyväksy omaa fyysistä olemusta, niin siinä ei auta edes ulkopuolelta tuleva hyväksyntä, tai hyvin kulkevat treenit. Niin kauan, kun et pysty näkemään totuutta peilissä, vaan vääristelet sitä oman negatiivisen minäkuvan pohjalta, niin on kovin vaikeaa olla tyytyväinen itseensä.
Olin kovimpina treeniaikoina tiukassa kunnossa, vanhoja kuviani katselleena. Ainakin verrattuna siihen, miten huonokuntoinen olin parikymppiseksi asti. Ennen sitä ikää en liikauttanut raajaakaan omasta tahdosta.
Mulla on lapsuudesta asti ollut hirveä kammo olla muiden kuvattavana valokuvissa, kun ei itse pääse säätelemään kuvakulmaa ja valitsemaan parhaita kuvia joukosta.
Ryhmäkuvat on olleet mulle painajaista. Jostain varhaisteini-iän ajoilta se kammo tuli, kun ensimmäisen kerran tajusin kuvasta katsoessa, että hetkinen — mä en sittenkään taida olla ihan normaalipainoinen. Aloin pelkäämään kuvissa olemista, koska en halunnut kohdata totuutta mun koosta.
No, sitten tuli se fitness-elämäntyylistä intoilu. Laihdutin, tein elämäntaparemontin ja siihen väliin mahtui se kausi, kun olin näin jälkikäteen ajateltuna todella tikissä. Mutta muistan, että niinäkin aikoina kammosin kuvattavana olemista, piilottelin ja laitoin vanhasta tottumuksesta jonkun tyynyn aina vatsan päälle peitoksi.
Katsoin suunnilleen silmät kiinni valokuviani, niin kuin olisin katsonut jotain painajaiselokuvaa sormieni välistä. “Millainenhan totuus sieltä kuvasta tällä kertaa paljastuu, kun peili ei ole kertonut oikeaa vastausta mulle enää vuosiin...”
Muistan yhdenkin kuvan (hitto kun mulla ei ole mitään vanhoja kuvia tallessa), jossa todellakin ne kovan treenaamisen tulokset oli alkaneet näkymään ja silti purskahdin itkuun, kun näin sen kuvan. Tästä on joku 10 vuotta tosiaan aikaa.
Silloin sitä kuvaa katsoessa ajattelin, että enhän mä kehtaa enää kulkea ulkona valoisaan aikaan. Ja nyt kun muistan sen kuvan ihan tismalleen, niin tekisi mieli ravistella sen aikaista itseäni, että ole nyt vähän kiitollisempi siitä kovasta työstä, minkä olet itsesi eteen tehnyt ja mihin asti oletkaan päässyt?! Sisäinen kriitikkoni ei antanut hetkeäkään rauhaa.
Millainen ihminen haluat olla ja minkälaista olotilaa sä haluat ylläpitää sun arjessa?
On varsin sääli, että ihmiset ajattelee laihduttamisen tai kiinteämmän kropan tuovan onnea.
Samat ongelmat ja elämän epämukavuudet sieltä tulee nurkan takaa, riippumatta fyysisestä habituksesta.
Jos vaan saisin purkitettua joskus pulloon hyvän treenin jälkeisen fiiliksen ja jaettua sitä muille, niin mun työ tässä maailmassa olisi tehty! Voisin heittää jalat pöydälle ja nauttia lopputuloksesta. Lisäksi tämä maailma olis parempi paikka kaikille, kun kellään ei olisi enää tarvetta purkaa aggressioitaan viattomiin ihmisiin endorfiinihuurujen ansiosta.
Treenin jälkeistä fiilistä kun ei voi selittää niin millään tasolla sellaiselle ihmiselle, jonka päässä liikunta aiheuttaa pelkästään ”pitäisi” ja ”kyllähän minäkin, mutta X, Y & Z…” ajatuksia. Monilla on niin hirveän negatiivisia ajatuksia liikkumisesta ja itsestään huolta pitämisestä, että ihan ahdistaa.
Tee se suorituskyvyn, älä pyöreiden pakaroiden vuoksi
Kun unohdat ulkoisen olemuksen ja mietit sen sijaan treeneissä, miten voisit ylittää itsesi tällä kertaa — tulisi ihan uusia ulottuvuuksia kaikkeen tekemiseen.
Unohda sixpack, unohda ”8 viikossa kireäksi”-valmennus ja keskity viemään sun todellista suorituskykyä äärirajoille. Sitoudu projektiin pidemmäksi aikaa. Se on sun uusi elämäntapa, joten parempi oppia nauttimaan matkasta.
Jos täydellinen fysiikka olisi kiinni vain treeni- tai ruokaohjelmasta, niin me kaikki oltaisi ihan kisakunnossa koko ajan. Mutta mehän ei eletä täydellisessä maailmassa. On tässä muutakin, mitä pitää ottaa huomioon ja tasapainotella eri osa-alueiden kanssa. Ei treeni ole meidän päivätyö. On lapset, sosiaaliset suhteet, elämä elettävänä ja ura rakennettavana.
Autopilotti ohjaa meidän arkea — mutta sulla on avaimet sen ohjelmointiin
Meidän keho menee aika lailla automaattiohjauksella päivästä toiseen, ajatukset ja tunteet noudattaa usein samaa kaavaa kuin eilenkin. Kun saavut töistä kotiin, meet todennäköisesti samalla rutiinilla vaikka sohvalle makoilemaan. Tai kenties sulla on tietty aamurutiini, minkä toteutat joka aamu ilman sen kummempaa miettimistä.
Tietyissä paikoissa nousee pintaan myös aina tietyt tunteet tai muistot aiempien kokemusten pohjalta. Nämä ajatukset, toimintamallit ja tunteet menee samalla kaavalla siksi, ettei kehon tarvitse aina suunnitella kaikkea alusta asti uudelleen. Jotta näihin toimintoihin menisi mahdollisimman vähän energiaa ja voimavaroja.
Jos laihdutat ilman, että muutat sun omaa ajattelua perusteellisesti, palaat ennen pitkää sille samalle raiteelle, mihin sun aivot ovat sut ennenkin ohjanneet. Muista olla tietoinen omista ajatuksista ja ymmärrä myöskin se, että sun ei tarvitse takertua jokaiseen ajatukseen, vaan voit yksinkertaisesti havainnoida, huomata ja päästää irti.
Arvojen mukaan eläessä et voi mennä väärille raiteille
Mun ei ole tarvinnut enää aikoihin vaivata päätäni esimerkiksi reissussa miettimällä, miten olisi nyt järkevää kasata ravitseva ateria tästä huoltoaseman buffetpöydästä. Tai miten palata takaisin ”ruotuun”, kun iltapäivä on vietetty juhlissa kakkukahveilla. Ei ole enää mitään ruotua, vaan mulla on selkeät arvot elämässä, mitä haluan toteuttaa ja tiedän, mitä niiden toteutumiseen vaaditaan.
Elämästä saa nauttia, ja mua ei haittaa yhtään, vaikka en huitele tuolla alhaisissa rasvoissa menemään. Mulle on tärkeämpää se, että oon löytänyt jutun, joka pysyy mun elämässä ja tiedän sen pysyvän siinä, vaikka tulis minkälaisia karikoita eteen.
Tätä kun tehdään tosiaan sieltä arvomaailmasta käsin, ja arvojahan ei voi koskaan ”saavuttaa”, mutta sen mukaan elämisen voi jakaa niihin pieniin välitavoitteisiin. Arvojen mukaan voit elää silloinkin, kun et elä optimaalisissa olosuhteissa.
Psst… sua saattaisi kiinnostaa myös:
