Kehostaan vieraantuneet
Yritäpä ignoorata huutava lapsi. Ei hän vaikene, vaan huutaa entistä kovempaa. Sun keho toimii ihan samalla tavalla. Se kaipaa huomiota ja huolenpitoa!
Mitä tapahtuu, kun ihminen menettää kyvyn kuulostella omaa kehoa joka päivä? Että mitä sille kuuluu, mitä se tänään tarvitsee? Ihminen vieraantuu omasta kehostaan ihan täysin. Mieli seikkailee jossain irrallisessa todellisuudessa.
Nyt on saatavilla mittauslaitteet kehonkoostumukseen, sykkeeseen, aktiivisuuden mittaamiseen… mutta ei ne vieläkään tiedä, mitä sun mielen sisällä tapahtuu.
Luovuus kukkii vaan hiljaisuudesta
Kun tottuu elämään hektisessä arjessa virikkeiden ympäröimänä, niin hiljaisuudessa istuskelu voi tuntua pelottavalta ja ahdistavalta. Ainakin mulla on ollut tällaisia kokemuksia.
Ei sun oikeat ajatukset pääse tulemaan pintaan, jos ne turruttaa aina musiikin, muun hälinän ja jatkuvan tekemisen alle…
Jatkuva hälinä tukahduttaa kaiken sen luovuuden, mikä meissä jokaisessa on sisäänrakennettuna ominaisuutena ihan loputtomiin asti — mutta se vaatii hiljaisuutta tullakseen esille, eikä pakottaminenkaan toimi.
Sun ei tarvitse pyrkiä mistään ajatuksesta eroon, vaan hyväksyä se uteliaasti ja myötätunnolla, niin se ajatus hälvenee vähitellen. Jos ajattelet jostain asiasta, että en saa ajatella näin, niin se voimistuu.
Pienillä lapsillahan tulee aina jossain vaiheessa se kyselyikä päälle. Vanhemmat joutuu vastaamaan ”miksi?”-kysymykseen noin 4259 kertaa yhden päivän aikana, kun lapsi tulee kyselyikään.
Ootko ikinä pelannut tätä samaa miksi-peliä omien ajatustesi tai arvojesi suhteen? Tarpeeksi kauan, kun kysyt itseltäsi ”miksi?”, saatat löytää aika yllättäviä syitä sille, miksi toimit tietyissä asioissa niin kuin toimit.
Saatat vaikka huomata, että ylisuoritat töissä ja miellytät muita. Ja teetkin sitä pohjimmiltasi saadaksesi hyväksyntää sun vanhemmilta, jota et saanut lapsena?
Oman kehon kuuntelua oppii vaan tekemällä. Siihen menee aikaa. Niin kun yleisestikään hyvinvoinnissa, tähänkään asiaan ei ole taikapilleriä, lisäravinnetta tai muuta oikotietä. Tasapaino arkeen löytyy kokeilun ja mokailun kautta.
Miten ollaan kehotietoisia?
Huoltamalla kehoa mahdollisimman paljon ja usein. Kuulostelemalla ihan uteliaasti ja hyväksyvästi omia tuntemuksia. Tekemällä liikkuvuusharjoituksia, venyttelemällä kevyesti, hieromalla, saunomalla.
Käymällä kävelylenkeillä luonnossa ilman kuulokkeita. Uskallan väittää, että suurimmalle osalle ihmisistä sellainen rauhallinen ja kiireetön luonnossa samoilu toimii hyvänä mielenhallintakeinona. Käy ihan meditaatiosta!
Jos meditaatio ei ole sun juttu, niin suosittelen ainakin ottamaan jokaiseen päivään useampia hetkiä, jolloin hengität tietoisesti rauhallisempaan tahtiin. Vaikkapa 4 sekuntia sisäänhengitys, 4 sekuntia uloshengitys. Pelkästään tuolla voi olla iso merkitys!
Saatat hengittää huomaamattasi tosi pinnallisesti, mikä johtaa ikävään oravanpyörään koko kehon toiminnallisuudessa, lihaskireyksissä ja sitä kautta myös mielessä.
Jos sulla on jatkuvasti kehossa kireä, jännittynyt, kankea olo — ootko miettinyt, mistä se voisi johtua? Oletko keskittynyt hoitamaan yksittäistä fyysistä oiretta, vai pyritkö löytämään juurisyyn oireilulle?
Ota itsellesi ihan omaa aikaa.
Kukaan ei muuten tarjoa sulle omaa aikaa tarjottimella, vaan se pitää itse varata kalenterista vaikka väkisin.
Terve itsekkyys on ihan toivottava juttu, myös meille vanhemmille. Jos elät itse ihan äärirajoilla, stressikäyrät punaisena ja mieli mustana, et voi antaa itsestäsi 100% kellekään muullekaan. Kun et ole läsnä itsellesi, et voi olla läsnä myöskään läheisillesi.
Kenenkään keho ei muuten prakaa ihan yllättäen. Se tsemppaa viimeiseen asti ja yrittää sopeutua kyllä hetkellisiin piikkeihin kuormituksessa. Se antaa tooodella pitkään merkkejä ylirasitustilasta, ennen kuin pistää itse sille stopin väkisin. Ja jos et osaa olla läsnä oman kehon kanssa, nämä merkit jää helposti huomaamatta.
Näitä merkkejähän voi olla siis vaikkapa;
yleisen elämänasenteen muuttuminen
kaikki asiat arjessa alkaa yhtäkkiä masentaa ja ahdistaa
raivostuttaa, turhauttaa, väsyttää
uni on levotonta
ruoka ei maistu
ravaat vessassa
libido laskee.
Sitten sä ajattelet, että “kyllä tää rankka jakso viimeistään parin viikon päästä helpottaa”. Vaan ei helpota, ainakaa itsestään.
Sivuutat kehostasi nousevat väsymyksen merkit ja turrutetat ne tankkaamalla energiajuomia, kahvia, sokeria, scrollaat somea. Yrität kontrolloida tilannetta viimeiseen asti ja pitää pään kylmänä. Pää kestää pidempään, kuin keho — joka muistaa ihan kaiken!
Tunnistatko sun omat fysiologiset rajat?
Kun opit kuuntelemaan sun kehoa, niin et tarvitse enää mitään ulkopuolisia mittareita kertomaan sulle, miten sulla menee.
Sun keho ei toki voi kertoa sulle, mitä pitkällä aikavälillä tapahtuu. Se pystyy antamaan vaan seuraavan askeleen eteenpäin. Vasta kun otat yhden askeleen, saat selville seuraavan.
Vähän kuin auton GPS. Ei sekään kerro sulle kuin sen, minne pitää kääntyä seuraavaksi ja sähän tottelet. Käännös kerrallaan.
Arki on todella aikataulutettua ja suorituskeskeistä. Milloin oot viimeksi nukkunut niin pitkään, kuin nukuttaa? Milloin oot viimeksi viettänyt täysin vapaan päivän, ilman mitään to do-listaa? Nyt kun kesälomakausikin on alkanut, niin oothan muistanut varata sinne täysin tyhjiä päiviä kalenteriin?
Niin, että heräät kiireettömästi ilman kelloa ja päätät vasta sinä kyseisenä aamuna ihan fiilispohjalta, mitä sinä päivänä haluat tehdä. Vahva suositus!
Muuten kesälomakin luisuu helposti suorittamisen puolelle, jossa jokainen päivä on aikataulutettu minuutilleen ja lomalta palataankin oikeastaan entistä stressaantuneempana töihin.
Ei suoriteta lomaa eikä elämää, eihän?
Psst… sua saattaisi kiinnostaa myös:
