Miten nainen voi ottaa tilaa itselleen?
Ilmiö nimeltä äitihaava
Katri Syvärisen kirjassa Äitihaava puhutaan tästä koko ilmiöstä osuvasti. Äitihaava syntyy sukupolvien välillä etenevästä traumataakasta, joka siirtyy seuraaville sukupolville niin kauan, kunnes joku päättää, että nyt tämä paska saa riittää. Ja on tarpeeksi sinnikäs lopettamaan sen traumasiirtymän omalla kohdallaan.
Sukulinjojen välillä siirtyvät taakat näkyvät naisena mm. itsensä pienentämisenä ja sabotoimisena, omien tarpeiden piilottamisena, muiden miellyttämisenä ja konfliktien välttämisenä oman mielenterveyden kustannuksella, kyvyttömyytenä nähdä ratkaisuja ongelmiinsa tai vastuun siirtämisenä omissa ongelmissa muille…
Itsensä jatkuva kritisointi ja kyseenalaistaminen, muiden naisten kanssa kilpaileminen ja vähättely, oman äänen ja toimijuuden kadottaminen…
Jokainen nainen saa ensimmäisen ja tärkeimmän naisena olemisen mallin omalta äidiltä. Siitä, miten oma äiti on toiminut ja kohdellut itseään ja muita, tulee laki.
Älä vaan herätä huomiota
“Kuka toikin luulee olevansa. Ottaa nyt tolla tavalla tila haltuun.”
“Miksi pitää tehdä itsestään numero”
“Onpa tyrkkyä”
Varmasti me kaikki ollaan törmätty tämän tyylisiin keskustelunaloituksiin, silmien pyörittelyihin ja juoruiluihin milloin kenestäkin. Ihan lähipiirissäkin, ei pelkästään jossain vauva.fi-palstalla.
Naisena pitää olla kaikkea, mutta ei liikaa, eikä koskaan ole kuitenkaan sopivasti.
Kumarrat toisaalle ja pyllistät toisaalle.
Mitä ikinä teetkin, niin jollain on kommentoitavaa. Jos poltat rasvaa äitinä, saat kyräilyjä ja juoruja siitä, kuinka olet pinnallinen ja miksi nyt pitää, kun äitejä tässä ollaan. Jos taas jätät omat tarpeet unholaan ja uhraudut kaikkesi antaneena äitiyden alttarille, muut juoruilevat, että kuinka se nyt tolla tavalla on päästänyt itsensä rupsahtamaan.
Naisten on aina pitänyt pienentää itseään, ihan kirjaimellisesti (“nosta vain kevyitä painoja ja syö vähähiilarisesti, niin saat kiinteät ja sirot raajat!”). Synnyttää vauvoja vaivattomasti purkkapallomasiinan lailla, mutta palautua luonnollisesti entiselleen muutamassa kuukaudessa.
Mitä jos äitinä ottaa omaa aikaa ja priorisoi omaa hyvinvointia?
Rentoutumisen, nautinnon ja leikin varjelusta vanhempana osataan kyllä syyllistää. Ja ehkä juuri siksi se on entistä tärkeämpää. Yleensä pahin syyllistäjä on nimittäin takaraivossa kytevä ääni — ehkä se on tiedostamattasi sun oman äidin tai lähisukulaisen ääni, joka puolestaan itse on oppinut tuon syyllistämisen omilta sukulaisiltaan. Sen ajatuksen, että naisella ei saa olla omia tarpeita eikä saa tuoda ääntään kuuluviin, koska mitä muutkin ajattelee. Tai että naisena sun tehtävä on joustaa, mukautua ja olla vastuussa muiden teoista ja tunteista. Uhrata itsensä ja lopulta katkeroitua.
Mä oon itse omin silmin nähnyt ja kokenut, mitä vanhemman katkeruus, uhriutuminen ja omien tarpeiden sivuuttaminen aiheuttaa — ja nyt aikuisena maksan siitä kovaa hintaa.
Maksan kovaa hintaa siitä, että mun niskoille sysättiin syy siitä, että vanhemman vartalo on pilalla raskauden jäljiltä. Maksan kovaa hintaa siitä, että saisin nyt aikuisena pysäytettyä meidän koko suvun naisten läpi jatkuneen itsensä pienentämisen ja uhriutumisen kierteen.
En halua katkeroitua vanhana ja sysätä mun lapsen syyksi sitä, etten mennyt ja toteuttanut omia unelmiani, vaan uhrasin kaiken oman mielenterveyden kustannuksella.
Siten ei kasvateta onnellisia ja tasapainoisia lapsia.
Siten kasvatetaan epävarmoja, häpeän kyllästyttämä lapsia, jotka ei tunnista omia rajojaan tai unelmiaan, koska ne unelmat on tukahdutettu jo lapsena. Annettiinhan meille aikoinaan mielikuva siitä, että vanhemmaksi tultua oma elämä menetetään täysin. Kaikki tietää myös väsyneen äidin stereotyyppisen ulkomuodon. Ja puheen siitä, että äitinä sun oma aika on yhtä kuin suihkussa tai kaupassa käynti yksin.
En halua olla se, joka sanoo aikuiselle lapselleen “No olihan sulla sentään katto pään päällä ja ruokaa saatavilla, älä ole niin kiittämätön”.
Paluu nykyhetkeen
Kysy itseltäsi, miten sä eläisit sun elämää, jos et välittäisi muiden mielipiteistä ja yhteiskunnan asenteista? Jos et enää odottaisi muiden hyväksyntää, vaan sulle riittäisi oma hyväksyntäsi ja se, että tulet nähdyksi itsellesi. Jos et enää syyllistäisi itseäsi siitä, mitä sun “pitäisi” haluta tai tehdä.
Psst… sua saattaisi kiinnostaa myös:
Herkkyys ihastuttaa ja vihastuttaa
Äitiys on ollut elämäni haastavin ja palkitsevin matka
Liity sisäpiirilistalle täältä & seuraa myös somessa:
